Nuput

Nuppujen ryhmässä on yhteensä 12 paikkaa ja lapset ovat iältään 2 vuotiaita.

Nuput ovat pieniä ympäröivän maailman ihmettelijöitä. Aikuisen kanssa on kiva tutustua niin kuvakirjoihin kuin luonnon ihmeellisiin yksityiskohtiin. Nuppujen kanssa lauletaan, leikitään, ulkoillaan, hassutellaan ja halaillaan. Aikuisen syliin saa tulla olkoon tunnetilana ilo tai suru tai vaikkapa 2 -vuotiaan uhma. Nuppujen arkeen kuuluu oleellisena osana riisumis- ja pukemistreenit, kuivaksi harjoittelu sekä hyvien ruokatapojen opettelu. Tämän lisäksi arkea maustetaan monin puuhin!

Ryhmässä työskentelee opettajana Mia ja hoitajina Janina ja Tanja.